Mestarien liigan kauden 2016–2017 lohkovaihe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mestarien liigan kauden 2016–2017 lohkovaihe alkaa 13. syyskuuta ja päättyy 7. joulukuuta 2016. Lohkovaiheessa pelaa yhteensä 32 joukkuetta kahdeksassa lohkossa, joista 16 etenee pudotuspeleihin.[1]

Lohkovaiheen arvontatilaisuus pidettiin 25. elokuuta 2016 Monacossa.[2] Joukkueet on jaettu neljään samansuuruiseen arvontakoriin seuraavin perustein:[3][1]

  • Ensimmäiseen koriin on sijoitettu UEFA:n maapisterankingin mukaan seitsemän kärkimaan kansallisen sarjan mestarit sekä hallitseva mestari Real Madrid.
  • Koreihin kaksi, kolme ja neljä joukkueet ovat jaoteltu seurajoukkuerankingpisteiden mukaan.[4]

Samoista maista olevia joukkueita ei voi arpoa samaan lohkoon. Yhdellä ottelukierroksella on kaksi ottelupäivää, joista toisena pelaavat lohkojen A–D joukkueet ja toisena lohkojen E–H joukkueet. 17. heinäkuuta 2014 UEFA:n hätäpaneelin pitämässä kokouksessa päätettiin, että venäläisiä eikä ukrainalaisia joukkueita voida arpoa samaan alkulohkoon maiden välisen poliittisesti epävakaan tilanteen johdosta.[5]

Seuraavat 32 joukkuetta selviytyivät lohkovaiheeseen:

Väriselite
Lohkovoittajat ja toiseksi tulleet etenevät pudotuspeleihin
Kolmanneksi tulleet siirtyvät Eurooppa-liigan pudotuspeleihin
Muut joukkueet putoavat
Kori 1 (jalkapalloliiton perusteella)
Joukkue Pisteet
Espanja Real Madrid 176,142
Espanja Barcelona 159,142
Englanti Leicester City 15,256
Saksa Bayern München 163,035
Italia Juventus 107,087
Portugali Benfica 116,616
Ranska Paris Saint-Germain 112,549
Venäjä TsSKA Moskova 48,716
Kori 2
Joukkue Pisteet
Espanja Atlético Madrid 144,142
Saksa Borussia Dortmund 110,035
Englanti Arsenal 105,256
Englanti Manchester City 99,256
Espanja Sevilla 95,642
Portugali Porto 92,616
Italia Napoli 90,087
Saksa Bayer Leverkusen 89,035
Kori 3
Joukkue Pisteet
Sveitsi Basel 87,755
Englanti Tottenham Hotspur 74,256
Ukraina Dynamo Kiova 65,976
Ranska Lyon 63,049
Alankomaat PSV Eindhoven 57,112
Portugali Sporting CP 51,616
Belgia Club Brugge 43,000
Saksa Borussia Mönchengladbach 42,035
Kori 4
Joukkue Pisteet
Skotlanti Celtic 40,460
Ranska Monaco 36,549
Turkki Beşiktaş 34,920
Puola Legia Varsova 28,000
Kroatia Dinamo Zagreb 25,775
Bulgaria Ludogorets Razgrad 25,625
Tanska Kööpenhamina 24,720
Venäjä Rostov 11,716

Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon, joissa lohkojen joukkueet pelaavat toisiaan vastaan koti- ja vierasottelun. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsevät pudotuspelien neljännesvälieriin. Lohkon kolmanneksi sijoittuvat pääsevät Eurooppa-liigan kauden 2016–2017 ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle ja neljänneksi sijoittuvat putoavat pois.

Jos lohkoissa päädytään tasapisteisiin, lohkosijoitukset ratkaistaan seuraavasti:[1]

  1. joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet
  2. joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero
  3. joukkueiden keskinäisten otteluiden tehdyt maalit
  4. joukkueiden keskinäisten otteluiden vierasmaalit
  5. joukkueiden kaikkien otteluiden maaliero
  6. joukkueiden kaikkien otteluiden tehdyt maalit
  7. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasmaalit
  8. joukkueiden kaikkien otteluiden voitot
  9. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasvoitot
  10. vähiten kurinpidollisia pisteistä kaikista otteluista (keltainen kortti = 1 ja punainen kortti = 3)
  11. UEFA:n oma rankinglista
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Englanti Arsenal 6 4 2 0 18 6 +12 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Ranska Paris Saint-Germain 6 3 3 0 13 7 +6 12
3 Bulgaria Ludogorets Razgrad 6 0 3 3 6 15 −9 3 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Sveitsi Basel 6 0 2 4 3 12 −9 2
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
13. syyskuuta 2016 Paris Saint-Germain Ranska 1–1 Englanti Arsenal Parc des Princes, Pariisi
20.45 (CET)
Cavani Maali 1' Raportti Sánchez Maali 78' Yleisömäärä: 46 440[6]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)
13. syyskuuta 2016 Basel Sveitsi 1–1 Bulgaria Ludogorets Razgrad St. Jakob-Park, Basel
20.45 (CET)
Steffen Maali 80' Raportti Cafu Maali 45' Yleisömäärä: 30 852[6]
Tuomari: Aljaksei Kulbakou (Valko-Venäjä)

28. syyskuuta 2016 Ludogorets Razgrad Bulgaria 1–3 Ranska Paris Saint-Germain Natsionalen Stadion Vasil Levski, Sofia
20.45 (CET)
Natanael Maali 16' Raportti Matuidi Maali 41'
Cavani Maali 56'60'
Yleisömäärä: 17 155[7]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)
28. syyskuuta 2016 Arsenal Englanti 2–0 Sveitsi Basel Emirates Stadium, Lontoo
20.45 (CET)
Walcott Maali 7'26' Raportti Yleisömäärä: 59 993[7]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

19. lokakuuta 2016 Arsenal Englanti 6–0 Bulgaria Ludogorets Razgrad Emirates Stadium, Lontoo
20.45 (CET)
Sánchez Maali 13'
Walcott Maali 42'
Oxlade-Chamberlain Maali 46'
Özil Maali 56'83'87'
Raportti Yleisömäärä: 59 944[8]
Tuomari: Artur Soares Dias (Portugali)
19. lokakuuta 2016 Paris Saint-Germain Ranska 3–0 Sveitsi Basel Parc des Princes, Pariisi
20.45 (CET)
Di María Maali 40'
Lucas Maali 62'
Cavani Maali 90+3' (rp.)
Raportti Yleisömäärä: 46 488[8]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)

1. marraskuuta 2016 Ludogorets Razgrad Bulgaria 2–3 Englanti Arsenal Natsionalen Stadion Vasil Levski, Sofia
20.45 (CET)
Cafu Maali 12'
Keșerü Maali 15'
Raportti Xhaka Maali 20'
Giroud Maali 42'
Özil Maali 88'
Yleisömäärä: 30 862[9]
Tuomari: Bas Nijhuis (Alankomaat)
1. marraskuuta 2016 Basel Sveitsi 1–2 Ranska Paris Saint-Germain St. Jakob-Park, Basel
20.45 (CET)
Zuffi Maali 76' Raportti Matuidi Maali 43'
Meunier Maali 90'
Yleisömäärä: 34 639[9]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

23. marraskuuta 2016 Arsenal Englanti 2–2 Ranska Paris Saint-Germain Emirates Stadium, Lontoo
20.45 (CET)
Giroud Maali 45+1' (rp.)
Verratti Maali 60' (om.)
Raportti Cavani Maali 18'
Iwobi Maali 77' (om.)
Yleisömäärä: 59 628[10]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)
23. marraskuuta 2016 Ludogorets Razgrad Bulgaria 0–0 Sveitsi Basel Natsionalen Stadion Vasil Levski, Sofia
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 20 821[10]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)

6. joulukuuta 2016 Paris Saint-Germain Ranska 2–2 Bulgaria Ludogorets Razgrad Parc des Princes, Pariisi
20.45 (CET)
Cavani Maali 61'
Di María Maali 90+2'
Raportti Misidjan Maali 15'
Wanderson Maali 69'
Yleisömäärä: 42 650[11]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)
6. joulukuuta 2016 Basel Sveitsi 1–4 Englanti Arsenal St. Jakob-Park, Basel
20.45 (CET)
Doumbia Maali 78' Raportti Pérez Maali 8'16'47'
Iwobi Maali 53'
Yleisömäärä: 36 000[11]
Tuomari: Jorge Sousa (Portugali)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Italia Napoli 6 3 2 1 11 8 +3 11 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Portugali Benfica 6 2 2 2 10 10 0 8
3 Turkki Beşiktaş 6 1 4 1 9 14 −5 7 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Ukraina Dynamo Kiova 6 1 2 3 8 6 +2 5
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
13. syyskuuta 2016 Dynamo Kiova Ukraina 1–2 Italia Napoli NSK Olimpiyskyi, Kiova
20.45 (CET)
Harmash Maali 26' Raportti Milik Maali 36'45+2' Yleisömäärä: 35 137[6]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)
13. syyskuuta 2016 Benfica Portugali 1–1 Turkki Beşiktaş Estádio da Luz, Lissabon
20.45 (CET)
Cervi Maali 12' Raportti Talisca Maali 90+3' Yleisömäärä: 42 126[6]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

28. syyskuuta 2016 Beşiktaş Turkki 1–1 Ukraina Dynamo Kiova Vodafone Arena, Istanbul
20.45 (CET)
Quaresma Maali 29' Raportti Tsyhankov Maali 29' Yleisömäärä: 33 938[7]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)
28. syyskuuta 2016 Napoli Italia 4–2 Portugali Benfica Stadio San Paolo, Napoli
20.45 (CET)
Hamšík Maali 20'
Mertens Maali 51'58'
Milik Maali 54' (rp.)
Raportti Guedes Maali 71'
Salvio Maali 86'
Yleisömäärä: 41 281[7]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

19. lokakuuta 2016 Napoli Italia 2–3 Turkki Beşiktaş Stadio San Paolo, Napoli
20.45 (CET)
Mertens Maali 30'
Gabbiadini Maali 69' (rp.)
Raportti Adriano Maali 12'
Aboubakar Maali 38'86'
Yleisömäärä: 28 502[8]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)
19. lokakuuta 2016 Dynamo Kiova Ukraina 0–2 Portugali Benfica NSK Olimpiyskyi, Kiova
20.45 (CET)
Raportti Salvio Maali 9' (rp.)
Cervi Maali 55'
Yleisömäärä: 25 991[8]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)

1. marraskuuta 2016 Beşiktaş Turkki 1–1 Italia Napoli Vodafone Arena, Istanbul
18.45 (CET)
Quaresma Maali 79' (rp.) Raportti Hamšík Maali 82' Yleisömäärä: 35 552[9]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)
1. marraskuuta 2016 Benfica Portugali 1–0 Ukraina Dynamo Kiova Estádio da Luz, Lissabon
20.45 (CET)
Salvio Maali 45+2' (rp.) Raportti Yleisömäärä: 51 641[9]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

23. marraskuuta 2016 Beşiktaş Turkki 3–3 Portugali Benfica Vodafone Arena, Istanbul
18.45 (CET)
Tosun Maali 58'
Quaresma Maali 83' (rp.)
Aboubakar Maali 89'
Raportti Guedes Maali 10'
Semedo Maali 25'
Fejsa Maali 31'
Yleisömäärä: 36 063[10]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)
23. marraskuuta 2016 Napoli Italia 0–0 Ukraina Dynamo Kiova Stadio San Paolo, Napoli
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 33 736[10]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

6. joulukuuta 2016 Dynamo Kiova Ukraina 6–0 Turkki Beşiktaş NSK Olimpiyskyi, Kiova
20.45 (CET)
Besedin Maali 9'
Jarmolenko Maali 30' (rp.)
Bujalskij Maali 32'
González Maali 45+3'
Sydortšuk Maali 60'
Moraes Maali 77'
Raportti Yleisömäärä: 14 036[11]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)
6. joulukuuta 2016 Benfica Portugali 1–2 Italia Napoli Estádio da Luz, Lissabon
20.45 (CET)
Jiménez Maali 87' Raportti Callejón Maali 60'
Mertens Maali 79'
Yleisömäärä: 55 634[11]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Espanja Barcelona 6 5 0 1 20 4 +16 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Englanti Manchester City 6 2 3 1 12 10 +2 9
3 Saksa Borussia Mönchengladbach 6 1 2 3 5 12 −7 5 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Skotlanti Celtic 6 0 3 3 5 16 −11 3
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
13. syyskuuta 2016 Barcelona Espanja 7–0 Skotlanti Celtic Camp Nou, Barcelona
20.45 (CET)
Messi Maali 3'27'60'
Neymar Maali 50'
Iniesta Maali 59'
Suárez Maali 75'88'
Raportti Yleisömäärä: 73 290[6]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)
14. syyskuuta 2016 Manchester City Englanti 4–0 Saksa Borussia Mönchengladbach City of Manchester Stadium, Manchester
20.45 (CET)
Agüero Maali 9'28' (rp.)77'
Iheanacho Maali 90+1'
Raportti Yleisömäärä: 30 270[12]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

28. syyskuuta 2016 Borussia Mönchengladbach Saksa 1–2 Espanja Barcelona Borussia-Park, Mönchengladbach
20.45 (CET)
Hazard Maali 34' Raportti Turan Maali 65'
Pique Maali 74'
Yleisömäärä: 46 283[7]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)
28. syyskuuta 2016 Celtic Skotlanti 3–3 Englanti Manchester City Celtic Park, Glasgow
20.45 (CET)
Dembélé Maali 3'47'
Sterling Maali 20' (om.)
Raportti Fernandinho Maali 12'
Sterling Maali 28'
Nolito Maali 55'
Yleisömäärä: 57 592[7]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

19. lokakuuta 2016 Celtic Skotlanti 0–2 Saksa Borussia Mönchengladbach Celtic Park, Glasgow
20.45 (CET)
Raportti Stindl Maali 57'
Hahn Maali 77'
Yleisömäärä: 57 814[8]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)
19. lokakuuta 2016 Barcelona Espanja 4–0 Englanti Manchester City Camp Nou, Barcelona
20.45 (CET)
Messi Maali 17'61'69'
Neymar Maali 89'
Raportti Yleisömäärä: 96 290[8]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

1. marraskuuta 2016 Borussia Mönchengladbach Saksa 1–1 Skotlanti Celtic Borussia-Park, Mönchengladbach
20.45 (CET)
Stindl Maali 32' Raportti Dembélé Maali 76' (rp.) Yleisömäärä: 46 283[9]
Tuomari: Jorge Sousa (Portugali)
1. marraskuuta 2016 Manchester City Englanti 3–1 Espanja Barcelona City of Manchester Stadium, Manchester
20.45 (CET)
Gündoğan Maali 39'74'
De Bruyne Maali 51'
Raportti Messi Maali 21' Yleisömäärä: 53 340[9]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

23. marraskuuta 2016 Celtic Skotlanti 0–2 Espanja Barcelona Celtic Park, Glasgow
20.45 (CET)
Raportti Messi Maali 24'56' (rp.) Yleisömäärä: 57 937[10]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)
23. marraskuuta 2016 Borussia Mönchengladbach Saksa 1–1 Englanti Manchester City Borussia-Park, Mönchengladbach
20.45 (CET)
Raffael Maali 23' Raportti Silva Maali 45+1' Yleisömäärä: 45 921[10]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

6. joulukuuta 2016 Barcelona Espanja 4–0 Saksa Borussia Mönchengladbach Camp Nou, Barcelona
20.45 (CET)
Messi Maali 16'
Turan Maali 50'53'67'
Raportti Yleisömäärä: 67 157[11]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)
6. joulukuuta 2016 Manchester City Englanti 1–1 Skotlanti Celtic City of Manchester Stadium, Manchester
20.45 (CET)
Iheanacho Maali 8' Raportti Roberts Maali 4' Yleisömäärä: 51 297[11]
Tuomari: Slavko Vinčić (Slovenia)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Espanja Atlético Madrid 6 5 0 1 7 2 +5 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Saksa Bayern München 6 4 0 2 14 6 +8 12
3 Venäjä Rostov 6 1 2 3 6 12 −6 5 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Alankomaat PSV Eindhoven 6 0 2 4 4 11 −7 2
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
13. syyskuuta 2016 Bayern München Saksa 5–0 Venäjä Rostov Fußball Arena München, München
20.45 (CET)
Lewandowski Maali 28' (rp.)
Müller Maali 45+2'
Kimmich Maali 53'60'
Bernat Maali 90'
Raportti Yleisömäärä: 70 000[6]
Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)
13. syyskuuta 2016 PSV Eindhoven Alankomaat 0–1 Espanja Atlético Madrid PSV Stadion, Eindhoven
20.45 (CET)
Raportti Saúl Maali 43' Yleisömäärä: 33 989[6]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)

28. syyskuuta 2016 Atlético Madrid Espanja 1–0 Saksa Bayern München Estadio Vicente Calderón, Madrid
20.45 (CET)
Carrasco Maali 35' Raportti Yleisömäärä: 48 242[7]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)
28. syyskuuta 2016 Rostov Venäjä 2–2 Alankomaat PSV Eindhoven Olimp-2, Rostov-na-Donu
20.45 (CET)
Poloz Maali 8'37' Raportti Pröpper Maali 14'
De Jong Maali 45+2'
Yleisömäärä: 12 646[7]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

19. lokakuuta 2016 Rostov Venäjä 0–1 Espanja Atlético Madrid Olimp-2, Rostov-na-Donu
20.45 (CET)
Raportti Carrasco Maali 62' Yleisömäärä: 15 400[8]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)
19. lokakuuta 2016 Bayern München Saksa 4–1 Alankomaat PSV Eindhoven Fußball Arena München, München
20.45 (CET)
Müller Maali 13'
Kimmich Maali 21'
Lewandowski Maali 59'
Robben Maali 84'
Raportti Narsingh Maali 41' Yleisömäärä: 70 000[8]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

1. marraskuuta 2016 Atlético Madrid Espanja 2–1 Venäjä Rostov Estadio Vicente Calderón, Madrid
20.45 (CET)
Griezmann Maali 28'90+3' Raportti Azmoun Maali 30' Yleisömäärä: 40 392[9]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)
1. marraskuuta 2016 PSV Eindhoven Alankomaat 1–2 Saksa Bayern München PSV Stadion, Eindhoven
20.45 (CET)
Arias Maali 14' Raportti Lewandowski Maali 34' (rp.)74' Yleisömäärä: 35 000[9]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)

23. marraskuuta 2016 Rostov Venäjä 3–2 Saksa Bayern München Olimp-2, Rostov-na-Donu
18.00 (CET)
Azmoun Maali 44'
Poloz Maali 50' (rp.)
Noboa Maali 67'
Raportti Douglas Costa Maali 35'
Bernat Maali 52'
Yleisömäärä: 15 211[10]
Tuomari: Artur Soares Dias (Portugali)
23. marraskuuta 2016 Atlético Madrid Espanja 2–0 Alankomaat PSV Eindhoven Estadio Vicente Calderón, Madrid
20.45 (CET)
Gameiro Maali 55'
Griezmann Maali 66'
Raportti Yleisömäärä: 37 891[10]
Tuomari: Aljaksei Kulbakou (Valko-Venäjä)

6. joulukuuta 2016 Bayern München Saksa 1–0 Espanja Atlético Madrid Fußball Arena München, München
20.45 (CET)
Lewandowski Maali 28' Raportti Yleisömäärä: 70 000[11]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)
6. joulukuuta 2016 PSV Eindhoven Alankomaat 0–0 Venäjä Rostov PSV Stadion, Eindhoven
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 33 400[11]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Ranska Monaco 6 3 2 1 9 7 +2 11 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Saksa Bayer Leverkusen 6 2 4 0 8 4 +4 10
3 Englanti Tottenham Hotspur 6 2 1 3 6 6 0 7 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Venäjä TsSKA Moskova 6 0 3 3 5 11 −6 3
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
14. syyskuuta 2016 Bayer Leverkusen Saksa 2–2 Venäjä TsSKA Moskova BayArena, Leverkusen
20.45 (CET)
Mehmedi Maali 9'
Çalhanoğlu Maali 15'
Raportti Dzagojev Maali 36'
Eremenko Maali 38'
Yleisömäärä: 23 459[12]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)
14. syyskuuta 2016 Tottenham Hotspur Englanti 1–2 Ranska Monaco Wembley Stadium, Lontoo
20.45 (CET)
Alderweireld Maali 45' Raportti Silva Maali 15'
Lemar Maali 31'
Yleisömäärä: 85 011[12]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)

27. syyskuuta 2016 Monaco Ranska 1–1 Saksa Bayer Leverkusen Stade Louis II, Monaco
20.45 (CET)
Glik Maali 90+4' Raportti Hernández Maali 73' Yleisömäärä: 8 100[13]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)
27. syyskuuta 2016 TsSKA Moskova Venäjä 0–1 Englanti Tottenham Hotspur Arena CSKA, Moskova
20.45 (CET)
Raportti Son Maali 71' Yleisömäärä: 26 153[13]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

18. lokakuuta 2016 TsSKA Moskova Venäjä 1–1 Ranska Monaco Arena CSKA, Moskova
20.45 (CET)
Traoré Maali 34' Raportti Silva Maali 87' Yleisömäärä: 24 125[14]
Tuomari: Martin Strömbergsson (Ruotsi)
18. lokakuuta 2016 Bayer Leverkusen Saksa 0–0 Englanti Tottenham Hotspur BayArena, Leverkusen
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 28 887[14]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

2. marraskuuta 2016 Monaco Ranska 3–0 Venäjä TsSKA Moskova Stade Louis II, Monaco
20.45 (CET)
Germain Maali 13'
Falcao Maali 29'41'
Raportti Yleisömäärä: 10 029[15]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)
2. marraskuuta 2016 Tottenham Hotspur Englanti 0–1 Saksa Bayer Leverkusen Wembley Stadium, Lontoo
20.45 (CET)
Raportti Kampl Maali 65' Yleisömäärä: 85 512[15]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

22. marraskuuta 2016 TsSKA Moskova Venäjä 1–1 Saksa Bayer Leverkusen Arena CSKA, Moskova
20.45 (CET)
Natkho Maali 76' (rp.) Raportti Volland Maali 16' Yleisömäärä: 19 164[16]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)
22. marraskuuta 2016 Monaco Ranska 2–1 Englanti Tottenham Hotspur Stade Louis II, Monaco
20.45 (CET)
Sidibé Maali 48'
Lemar Maali 53'
Raportti Kane Maali 52' (rp.) Yleisömäärä: 13 100[16]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

7. joulukuuta 2016 Bayer Leverkusen Saksa 3–0 Ranska Monaco BayArena, Leverkusen
20.45 (CET)
Yurchenko Maali 30'
Brandt Maali 48'
De Sanctis Maali 82' (om.)
Raportti Yleisömäärä: 21 928
Tuomari: Gediminas Mažeika (Liettua)
7. joulukuuta 2016 Tottenham Hotspur Englanti 3–1 Venäjä TsSKA Moskova Wembley Stadium, Lontoo
20.45 (CET)
Alli Maali 38'
Kane Maali 45+1'
Akinfejev Maali 77' (om.)
Raportti Dzagojev Maali 33' Yleisömäärä: 62 034
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Saksa Borussia Dortmund 6 4 2 0 21 9 +12 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Espanja Real Madrid 6 3 3 0 16 10 +6 12
3 Puola Legia Varsova 6 1 1 4 9 24 −15 4 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Portugali Sporting CP 6 1 0 5 5 8 −3 3
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
14. syyskuuta 2016 Real Madrid Espanja 2–1 Portugali Sporting CP Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
20.45 (CET)
Ronaldo Maali 89'
Morata Maali 90+4'
Raportti Bruno César Maali 48' Yleisömäärä: 72 179[12]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)
14. syyskuuta 2016 Legia Varsova Puola 0–6 Saksa Borussia Dortmund Puolan armeijan stadion, Varsova
20.45 (CET)
Raportti Götze Maali 7'
Papastathopoulos Maali 15'
Bartra Maali 17'
Guerreiro Maali 51'
Castro Maali 76'
Aubameyang Maali 87'
Yleisömäärä: 27 304[12]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)

27. syyskuuta 2016 Borussia Dortmund Saksa 2–2 Espanja Real Madrid Westfalenstadion, Dortmund
20.45 (CET)
Aubameyang Maali 43'
Schürrle Maali 87'
Raportti Ronaldo Maali 17'
Varane Maali 68'
Yleisömäärä: 65 849[13]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)
27. syyskuuta 2016 Sporting CP Portugali 2–0 Puola Legia Varsova Estádio José Alvalade, Lissabon
20.45 (CET)
Ruiz Maali 28'
Dost Maali 37'
Raportti Yleisömäärä: 40 094[13]
Tuomari: Michael Oliver (Englanti)

18. lokakuuta 2016 Sporting CP Portugali 1–2 Saksa Borussia Dortmund Estádio José Alvalade, Lissabon
20.45 (CET)
Bruno César Maali 67' Raportti Aubameyang Maali 9'
Weigl Maali 43'
Yleisömäärä: 46 609[14]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)
18. lokakuuta 2016 Real Madrid Espanja 5–1 Puola Legia Varsova Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
20.45 (CET)
Bale Maali 19'
Jodłowiec Maali 20' (om.)
Asensio Maali 37'
Vázquez Maali 68'
Morata Maali 84'
Raportti Radović Maali 22' (rp.) Yleisömäärä: 70 251[14]
Tuomari: Ruddy Buquet (Ranska)

2. marraskuuta 2016 Borussia Dortmund Saksa 1–0 Portugali Sporting CP Westfalenstadion, Dortmund
20.45 (CET)
Ramos Maali 12' Raportti Yleisömäärä: 65 849[15]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)
2. marraskuuta 2016 Legia Varsova Puola 3–3 Espanja Real Madrid Puolan armeijan stadion, Varsova
20.45 (CET)
Odjidja-Ofoe Maali 40'
Radović Maali 58'
Moulin Maali 83'
Raportti Bale Maali 1'
Benzema Maali 35'
Kovačić Maali 85'
Yleisömäärä: 0[17]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

22. marraskuuta 2016 Sporting CP Portugali 1–2 Espanja Real Madrid Estádio José Alvalade, Lissabon
20.45 (CET)
Silva Maali 80' (rp.) Raportti Varane Maali 29'
Benzema Maali 87'
Yleisömäärä: 50 046[16]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)
22. marraskuuta 2016 Borussia Dortmund Saksa 8–4 Puola Legia Varsova Westfalenstadion, Dortmund
20.45 (CET)
Kagawa Maali 17'18'
Şahin Maali 20'
Dembélé Maali 29'
Reus Maali 32'52'
Passlack Maali 81'
Rzeźniczak Maali 90+2' (om.)
Raportti Prijović Maali 10'24'
Kucharczyk Maali 57'
Nikolić Maali 83'
Yleisömäärä: 55 094[16]
Tuomari: Martin Strömbergsson (Ruotsi)

7. joulukuuta 2016 Real Madrid Espanja 2–2 Saksa Borussia Dortmund Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
20.45 (CET)
Benzema Maali 28'53' Raportti Aubameyang Maali 60'
Reus Maali 88'
Yleisömäärä: 76 894
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)
7. joulukuuta 2016 Legia Varsova Puola 1–0 Portugali Sporting CP Puolan armeijan stadion, Varsova
20.45 (CET)
Guilherme Maali 30' Raportti Yleisömäärä: 28 232
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Englanti Leicester City 6 4 1 1 7 6 +1 13 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Portugali Porto 6 3 2 1 9 3 +6 11
3 Tanska Kööpenhamina 6 2 3 1 7 2 +5 9 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Belgia Club Brugge 6 0 0 6 2 14 −12 0
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
14. syyskuuta 2016 Club Brugge Belgia 0–3 Englanti Leicester City Jan Breydel Stadium, Brugge
20.45 (CET)
Raportti Albrighton Maali 5'
Mahrez Maali 29'61' (rp.)
Yleisömäärä: 20 970[12]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)
14. syyskuuta 2016 Porto Portugali 1–1 Tanska Kööpenhamina Estádio do Dragão, Porto
20.45 (CET)
Otávio Maali 13' Raportti Cornelius Maali 52' Yleisömäärä: 34 325[12]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)

27. syyskuuta 2016 Kööpenhamina Tanska 4–0 Belgia Club Brugge Parken, Kööpenhamina
20.45 (CET)
Denswil Maali 53' (om.)
Delaney Maali 64'
Santander Maali 69'
Jørgensen Maali 90+2'
Raportti Yleisömäärä: 25 605[13]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)
27. syyskuuta 2016 Leicester City Englanti 1–0 Portugali Porto King Power Stadium, Leicester
20.45 (CET)
Slimani Maali 25' Raportti Yleisömäärä: 31 805[13]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

18. lokakuuta 2016 Leicester City Englanti 1–0 Tanska Kööpenhamina King Power Stadium, Leicester
20.45 (CET)
Mahrez Maali 40' Raportti Yleisömäärä: 31 037[14]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)
18. lokakuuta 2016 Club Brugge Belgia 1–2 Portugali Porto Jan Breydel Stadium, Brugge
20.45 (CET)
Vossen Maali 12' Raportti Layún Maali 68'
Silva Maali 90+3' (rp.)
Yleisömäärä: 23 325[14]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

2. marraskuuta 2016 Kööpenhamina Tanska 0–0 Englanti Leicester City Parken, Kööpenhamina
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 34 146[15]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)
2. marraskuuta 2016 Porto Portugali 1–0 Belgia Club Brugge Estádio do Dragão, Porto
20.45 (CET)
Silva Maali 37' Raportti Yleisömäärä: 32 310[15]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

22. marraskuuta 2016 Leicester City Englanti 2–1 Belgia Club Brugge King Power Stadium, Leicester
20.45 (CET)
Okazaki Maali 5'
Mahrez Maali 30' (rp.)
Raportti Izquierdo Maali 52' Yleisömäärä: 31 443[16]
Tuomari: Ruddy Buquet (Ranska)
22. marraskuuta 2016 Kööpenhamina Tanska 0–0 Portugali Porto Parken, Kööpenhamina
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 32 036[16]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

7. joulukuuta 2016 Club Brugge Belgia 0–2 Tanska Kööpenhamina Jan Breydel Stadium, Brugge
20.45 (CET)
Raportti Mechele Maali 8' (om.)
Jørgensen Maali 15'
Yleisömäärä: 18 981
Tuomari: Michael Oliver (Englanti)
7. joulukuuta 2016 Porto Portugali 5–0 Englanti Leicester City Estádio do Dragão, Porto
20.45 (CET)
Silva Maali 6'64' (rp.)
Corona Maali 26'
Brahimi Maali 44'
Jota Maali 77'
Raportti Yleisömäärä: 39 310
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)
Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 Italia Juventus 6 4 2 0 11 2 +9 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen
2 Espanja Sevilla 6 3 2 1 7 3 +4 11
3 Ranska Lyon 6 2 2 2 5 3 +2 8 Siirtyy Eurooppa-liigaan
4 Kroatia Dinamo Zagreb 6 0 0 6 0 15 −15 0
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
14. syyskuuta 2016 Lyon Ranska 3–0 Kroatia Dinamo Zagreb Parc Olympique Lyonnais, Décines-Charpieu
20.45 (CET)
Tolisso Maali 13'
Ferri Maali 49'
Cornet Maali 57'
Raportti Yleisömäärä: 43 754[12]
Tuomari: Martin Strömbergsson (Ruotsi)
14. syyskuuta 2016 Juventus Italia 0–0 Espanja Sevilla Juventus Stadium, Torino
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 33 261[12]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)

27. syyskuuta 2016 Sevilla Espanja 1–0 Ranska Lyon Estadio Ramón Sánchez Pizjuán, Sevilla
20.45 (CET)
Ben Yedder Maali 53' Raportti Yleisömäärä: 36 741[13]
Tuomari: Bas Nijhuis (Alankomaat)
27. syyskuuta 2016 Dinamo Zagreb Kroatia 0–4 Italia Juventus Stadion Maksimir, Zagreb
20.45 (CET)
Raportti Pjanić Maali 24'
Higuaín Maali 31'
Dybala Maali 57'
Šemper Maali 85' (om.)
Yleisömäärä: 23 875[13]
Tuomari: Jorge Sousa (Portugali)

18. lokakuuta 2016 Dinamo Zagreb Kroatia 0–1 Espanja Sevilla Stadion Maksimir, Zagreb
20.45 (CET)
Raportti Nasri Maali 37' Yleisömäärä: 6 021[14]
Tuomari: Michael Oliver (Englanti)
18. lokakuuta 2016 Lyon Ranska 0–1 Italia Juventus Parc Olympique Lyonnais, Décines-Charpieu
20.45 (CET)
Raportti Cuadrado Maali 76' Yleisömäärä: 53 907[14]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

2. marraskuuta 2016 Sevilla Espanja 4–0 Kroatia Dinamo Zagreb Estadio Ramón Sánchez Pizjuán, Sevilla
20.45 (CET)
Vietto Maali 31'
Escudero Maali 66'
N’Zonzi Maali 80'
Ben Yedder Maali 87'
Raportti Yleisömäärä: 35 125[15]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)
2. marraskuuta 2016 Juventus Italia 1–1 Ranska Lyon Juventus Stadium, Torino
20.45 (CET)
Higuaín Maali 13' (rp.) Raportti Tolisso Maali 85' Yleisömäärä: 40 356[15]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

22. marraskuuta 2016 Dinamo Zagreb Kroatia 0–1 Ranska Lyon Stadion Maksimir, Zagreb
20.45 (CET)
Raportti Lacazette Maali 72' Yleisömäärä: 7 834[16]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)
22. marraskuuta 2016 Sevilla Espanja 1–3 Italia Juventus Estadio Ramón Sánchez Pizjuán, Sevilla
20.45 (CET)
Pareja Maali 9' Raportti Marchisio Maali 45+2' (rp.)
Bonucci Maali 84'
Mandžukić Maali 90+4'
Yleisömäärä: 38 942[16]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)

7. joulukuuta 2016 Lyon Ranska 0–0 Espanja Sevilla Parc Olympique Lyonnais, Décines-Charpieu
20.45 (CET)
Raportti Yleisömäärä: 52 423
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)
7. joulukuuta 2016 Juventus Italia 2–0 Kroatia Dinamo Zagreb Juventus Stadium, Torino
20.45 (CET)
Higuaín Maali 52'
Rugani Maali 73'
Raportti Yleisömäärä: 39 380
Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)
  1. a b c Regulations of the UEFA Champions League 2016/17 Season UEFA. Viitattu 25.8.2016. (englanniksi)
  2. UEFA Champions League group stage draw UEFA. Viitattu 25.8.2016. (englanniksi)
  3. Madrid, Leicester among Champions League seeds UEFA. Viitattu 25.8.2016. (englanniksi)
  4. Club coefficients 2015/16 UEFA. Viitattu 25.8.2016. (englanniksi)
  5. Emergency Panel decisions UEFA. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  6. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 1 – Tuesday 13 September 2016 (.pdf) UEFA.org. 13.9.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 2 – Wednesday 28 September 2016 (.pdf) UEFA.org. 28.9.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 3 – Wednesday 19 October 2016 (.pdf) UEFA.org. 19.10.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  9. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 4 – Tuesday 1 November 2016 (.pdf) UEFA.org. 1.11.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 5 – Wednesday 23 November 2016 (.pdf) UEFA.org. 23.11.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  11. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 6 – Tuesday 6 December 2016 (.pdf) UEFA.org. 6.12.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 7.12.2016. (englanniksi)
  12. a b c d e f g h i Full Time Summary Matchday 1 – Wednesday 14 September 2016 (.pdf) UEFA.org. 14.9.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  13. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 2 – Tueday 27 September 2016 (.pdf) UEFA.org. 27.9.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  14. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 3 – Tueday 18 October 2016 (.pdf) UEFA.org. 18.10.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  15. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 4 – Wednesday 2 November 2016 (.pdf) UEFA.org. 2.11.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  16. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 5 – Tuesday 22 November 2016 (.pdf) UEFA.org. 22.11.2016. Union of European Football Associations. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  17. Disciplinary updates - Wednesday 12 October 2016 16:38 CET UEFA. Viitattu 31.10.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]